Yhdessä nautitut ateriamme

Ate­ria on syö­mis­het­ki, jol­loin nau­ti­taan ruo­kaa. Näin aloit­taa Wiki­pe­dia, joka­mie­hen tie­to­laa­ri, ate­ria-sanan mää­rit­te­lyn. Lausees­sa on kak­si sanaa, joi­den herät­tä­mä mie­li­ku­va saa minut hymyi­le­mään. Ate­ria ja nautitaan. 

Koro­na-aika­na, kun on ollut aikaa, olen muis­tel­lut monia het­kiä ja yhtei­siä suvun, per­heen tai ystä­vien kes­ken nau­tit­tu­ja ate­rioi­ta. Olen ikä­vöi­nyt työ­ka­ve­rei­den kes­ken nau­tit­tu­ja lou­nai­ta. Olen viih­dyt­tä­nyt itseä­ni kat­se­le­mal­la valo­ku­via, joi­ta olem­me vuo­sien var­rel­la otta­neet perin­tei­sis­tä per­heen kes­ken luon­toon teh­dyis­tä äitien­päi­vä­ret­kis­tä ja aamuis­ten lin­nun­lau­lu­kon­sert­tien säes­tä­mis­tä luon­non hel­mas­sa nau­ti­tuis­ta aamiaisista.

Vie­tim­me puo­li­so­ni kans­sa ennen koro­naa usein kah­den­kes­kei­siä ate­ria­het­kiä. Kevät toi ruo­ka­pöy­täm­me ääreen jäl­leen koko per­heen, sil­lä koro­na­ke­vät kotiut­ti aikuis­tu­neen nuo­ren maa­il­mal­ta. Olo­ni oli ris­ti­rii­tai­nen, onnel­li­nen kos­ka olim­me koko per­he taas kool­la sekä häm­men­ty­nyt kos­ka tun­tui, että mei­dän kaik­kien ja eri­tyi­ses­ti itse­näis­ty­mi­sen­sä alus­sa ole­vien nuor­ten elä­mä oli ikään kuin katkolla.

Etäylioppilas

Kevään aika­na saim­me kokea myös etäy­li­op­pi­las­juh­lat. Per­heem­me nuo­ren juh­li­jan oli tyy­ty­mi­nen oman per­heen läs­nä­oloon, ystä­vät ja suku­lai­set saa­pui­vat juh­laan tie­to­ko­ne­ruu­dul­la. Val­mis­tim­me yli­op­pi­las­bruns­sin, jos­sa kes­ki­tyim­me yli­op­pi­laan miel­ty­myk­siin ja yhtei­ses­tä yhdis­te­tys­tä aamiais-lou­nas­het­kes­tä tuli­kin iki­muis­tet­ta­va. Ilol­la kuun­te­lin kun per­heen nuo­ret päi­vit­ti­vät elä­mi­ään toi­sil­leen. Kut­suim­me juh­liin mukaan myös ete­lä-suo­ma­lai­sen luon­non läh­te­mäl­lä ulkoi­le­maan Loh­jan­jär­ven, sinä päi­vä­nä hyvin tuu­li­sil­le ran­noil­le. Saim­me seu­rak­sem­me hyvän ystä­vä­ni, joka saa­pui pai­kal­le kie­lo­kimp­pu käsi­sään. Kie­lo­kimp­pua ojen­taes­saan hän samal­la tuli ojen­ta­neek­si muis­ton, johon piir­tyi alku­ke­sän Loh­jan­har­jun laa­jat kie­lo­ma­tot sekä ymmär­rys sii­tä mitä on ystävyys.

Jaettu ateria, paras ateria

Koro­na etään­nyt­ti monet omas­ta elä­män­pii­ris­tä, ystä­vis­tä ja tapah­tu­mis­ta. Ylei­nen kes­kus­te­lu kevääl­lä kes­kit­tyi pit­käl­ti huo­leen van­hem­mis­ta ihmi­sis­tä ja ris­ki­ryh­mään kuu­lu­vis­ta. Olim­me huo­lis­sam­me van­hus­ten toi­min­ta­ky­vyn heik­ke­ne­mi­ses­tä ja mie­len­ter­vey­del­li­sis­tä ongel­mis­ta, joi­ta eris­täy­ty­nei­syys saat­toi aiheut­taa kenel­le tahan­sa. Toi­min­ta­ky­vyn mah­dol­li­sen heik­ke­ne­mi­sen lisäk­si olin huo­lis­sa­ni ikään­ty­neen äiti­ni ate­rioin­nis­ta, sil­lä nyt sii­tä puut­tui ele­ment­ti, jon­ka tie­sin ole­van hänel­le kaik­kein tär­kein, yhdes­sä syö­mi­nen. Mie­tim­me eri­lai­sia rat­kai­su­ja yhdes­sä oloon ja kevään aika­na nau­tim­me­kin vii­kon­vaih­teen ilta­päi­vä­kah­ve­ja lähei­ses­sä puis­tos­sa tai äidin piha­maal­la. Tou­ko­kuun ensim­mäis­tä juh­lis­tim­me kerään­ty­mäl­lä naut­ti­maan vap­pu­bruns­sin ulos yhdes­sä, riit­tä­vän etääl­lä toi­sis­tam­me istuen.

Kau­neim­mil­laan ate­rioi­mi­nen onkin yhdes­sä oloa ja ruu­an jaka­mis­ta. Koro­nan kotiin tuo­ma nuo­re­ni on vii­me vuo­det elä­nyt kult­tuu­ris­sa, jos­sa vie­raan­va­rai­suus on sisään­ra­ken­net­tua ja ruu­an jaka­mi­nen sään­tö. Hän sanoo häm­men­ty­vän­sä tääl­lä joka ker­ta kun syöm­me ulko­na kos­ka ravin­to­las­sa kukin saa eteen­sä oman ate­rian­sa eikä sitä ole tar­koi­tet­tu jaet­ta­vak­si. Lähi-idäs­sä tila­tut ruu­at ase­te­taan usein kes­kel­le suur­ta, mata­laa pyö­re­ää pöy­tää, pie­nis­sä tar­joi­luas­tiois­sa, jois­ta jokai­sel­la ruo­kai­li­jal­la on mah­dol­li­suus pääs­tä nii­hin käsik­si. Näin tar­joil­tu ja nau­tit­tu ate­ria on suu­ri ystä­vyy­den ja vie­raan­va­rai­suu­den osoi­tus. Pyö­reän pöy­dän äärel­lä ate­rioi­des­sa syn­tyy ikiai­kai­nen yhteen­kuu­lu­vuu­den tun­ne, luot­ta­muk­sen ja yhtei­söl­li­syy­den ilma­pii­ri, jos­sa annos­ka­teus on tun­te­ma­ton käsite.

Olen muis­tel­lut kai­hol­la las­ten iso­van­hem­pien val­mis­ta­mia ate­rioi­ta ja suur­ta ruo­ka­pöy­tää, joka on odot­ta­nut mat­ka­lai­sia saa­pu­vak­si. Vie­rai­lu­jam­me edel­tä­nei­tä puhe­lin­kes­kus­te­lu­ja sii­tä mitä he voi­si­vat val­mis­taa, että tar­jol­la oli­si ate­ria, joka oli­si kai­kil­le mais­tu­va ja mie­lui­nen. Olen muis­tel­lut ilol­la ja pie­nel­lä syyl­li­syy­den tun­teel­la sitä arki-illan ate­rial­le pöy­tään katet­tua lau­tas­ta, joka oli jää­nyt käyt­tä­mät­tä kos­ka työ­päi­vä­ni venyi odo­tet­tua pidem­pään. Sii­nä se vie­lä aamul­la oli pai­kal­laan muis­tut­taen, että olen onne­kas sil­lä olen osa yhtei­söä, joka halu­aa jakaa ate­rian kanssani.

Piditkö artikkelista?

Share on facebook
Jaa Facebookissa
Share on twitter
Jaa Twitterissä
Share on linkedin
Jaa Linkedinissä
Share on pinterest
Jaa Pinterestissä
Soita 050 405 8621