Joskus käveleminen riittää

Luin jos­tain hil­jat­tain, että koro­na-aika­na maa­il­man­laa­jui­ses­ti hakusa­nal­la ”medi­ta­tion” on ollut eni­ten haku­ja koko haku­ko­neen ole­mas­sao­lon ajan. Talous­a­lan leh­tiä päi­vit­täin seu­raa­va­na olen huo­man­nut, että jo muu­ta­man vuo­den ajan ne ovat koros­ta­neet rau­hoit­tu­mi­sen, unen ja levon tär­keyt­tä työ­elä­mäs­sä ja elä­mäs­sä jak­sa­mi­sen edel­ly­tyk­si­nä. Teok­sil­laan Sapiens ja Homo Deus maa­il­man mai­net­ta niit­tä­nyt kir­ja­lil­ja Yuval Noah Hara­ri, on omis­ta­nut vii­mei­sim­mäs­sä teok­ses­saan “21 oppi­tun­tia maa­il­man tilas­ta” luvun medi­taa­tiol­le. Vii­meis­tään hän on teh­nyt medi­toin­nis­ta kiin­nos­ta­vaa yhä useam­mal­le. Hara­ri ker­too viet­tä­vän­sä vuo­sit­tain hil­jai­suu­den ret­rii­tis­sä kuu­kau­den tai pari. Monel­la meis­tä ei moi­seen kui­ten­kaan ole mah­dol­li­suut­ta. Sen sijaan hil­jai­suu­den löy­tä­mi­nen har­vaan asu­tus­sa maas­sam­me on suh­tel­li­sen help­poa arjen­kin kes­kel­lä. Joka­mie­hen oikeu­det ja monet luon­to­po­lut anta­vat mah­dol­li­suu­den naut­tia luon­nos­sa liik­ku­mi­ses­ta, emme­kä aina­kaan vie­lä jou­du mak­sa­maan luon­non tar­joa­mis­ta nau­tin­nois­ta. Muis­tan huvit­tu­nee­ni kun ensim­mäi­sen ker­ran kuu­lin sanat vil­liuin­ti ja pol­ku­juok­su. Lop­pu­jen lopuk­si näis­sä on kyse meil­le suo­ma­lai­sil­le hyvin tutuis­ta asiois­ta. Kuka­pa meis­tä ei oli­si har­ras­ta­nut vil­liuin­tia eli uinut jär­ves­sä tai juos­sut pit­kin met­sä­pol­ku­ja eli pol­ku­juos­sut. Mat­kai­lua­la ja Suo­men luon­non mark­ki­noin­ti ulko­maa­lai­sil­le ehkä hyö­ty­vät näis­tä tuot­teis­ta­mis­yri­tyk­sis­tä.

Yksin­ker­tai­sim­mil­laan mut­ta myös vai­keim­mil­laan medi­toin­nis­sa on kyse kyvys­tä elää het­kes­sä ja olla läs­nä. Useim­mat meis­tä tie­tä­vät miten han­ka­la on kes­kit­tyä arki­siin aska­rei­siin ilman, että mie­les­sä pyö­rii jo seu­raa­va teh­tä­vä tai aska­re. Eläm­me kel­lon kuris­sa ja vuo­ro­kau­den tun­tei­hin pitää saa­da mah­tu­maan niin pal­jon. Medi­toi­da voi kui­ten­kin monel­la eri taval­la. Joil­le­kin sii­nä on kyse itse­ku­ris­ta, sään­nöl­li­syy­des­tä ja tark­ko­jen medi­toin­tiin liit­ty­vien ohjei­den nou­dat­ta­mi­ses­ta. Jot­kut har­ras­ta­vat sitä tie­tä­mät­tään hakeu­tu­mal­la luon­toon, mökil­le, vesil­le, piha­töi­hin­sä tai jon­ne­kin lem­pi­paik­kaan­sa. Paik­kaan, jos­sa mie­li rau­hoit­tuu ja vain sil­lä het­kel­lä käsil­lä ole­val­la teh­tä­väl­lä on mer­ki­tys­tä.

Jos­kus pelk­kä käve­le­mi­nen riit­tää. Tosin olen ope­tel­lut myös medi­toi­maan ohjei­den mukaan ja ajat­te­lin har­joi­tel­la asi­aa lisää mut­ta käve­le­mi­nen on edel­leen tär­kein­tä. Käve­len aurin­gon­pais­tees­sa, tuu­les­sa tai satees­sa. Käve­len pol­ku­ja, met­sä­tei­tä, jär­ven ran­to­ja. Jalat tavoit­ta­vat peh­meän, aurin­gos­sa läm­men­neen polun poh­jan, kovan sora­tien tai savi­sen maan­tien. Jär­ven ran­nal­la voi tun­tea hie­non ran­ta­hie­kan jal­ka­poh­jis­sa ja uides­sa jär­ven ympä­ril­lään. Tutun jär­ven tuok­su tai silk­kiui­kun muo­to jär­ven­se­läl­lä hei­laut­taa minut usein lap­suu­tee­ni. Aja­tuk­se­ni pur­jeh­ti­vat kuin pil­vet koh­ti ja annan nii­den yleen­sä tul­la mut­ta myös men­nä. En taker­ru nii­hin vaan kat­son nii­tä het­ken kuin pil­viä tai­vaal­la ja annan nii­den sit­ten lipua ohit­se­ni. Medi­toin­nis­sa­kaan ei ole kyse sii­tä, että ei ajat­te­li­si mitään vaan enem­män­kin sii­tä, että voi tark­kail­la aja­tuk­si­aan ilman arvos­te­lua.

Tär­kein­tä on siis elää täs­sä het­kes­sä. Kuun­te­le­mal­la omaa ään­tään ja luot­ta­mal­la itseen­sä voi löy­tää itsel­leen sopi­van tavan oppia ole­maan läs­nä sii­nä het­kes­sä jos­sa on. Etsi­mäl­lä se aika päi­väs­tä, jon­ka halu­aa ottaa hal­tuun­sa, omak­seen niin, että voi kokea ole­van­sa maa­il­man hui­pul­la. Se kan­taa läpi päi­vän, sen elä­mäl­lä tie­tää jak­sa­van­sa ja se aut­taa ole­maan parem­pi ihmi­nen itsel­leen ja lähei­sil­leen. Tut­ki­mus­ten mukaan medi­toin­ti vähen­tää stres­siä, alen­taa veren­pai­net­ta ja paran­taa kes­kit­ty­mis­ky­kyä. Näi­den mit­taa­mi­seen ei tar­vi­ta lait­tei­ta tulok­sia osoit­ta­maan, tulok­set huo­maa kyl­lä mie­les­sään ja kehos­saan. Luon­non hel­mas­sa maa­il­man kako­fo­nia hil­je­nee ja saa­tat kuul­la oman ääne­si, joka halu­aa sinun elä­vän käsil­lä ole­vas­sa het­kes­sä ilman arvos­te­lua ja taker­tu­mis­ta yhteen­kään ohi lipu­vaan pil­veen.

Piditkö artikkelista?

Share on facebook
Jaa Facebookissa
Share on twitter
Jaa Twitterissä
Share on linkedin
Jaa Linkedinissä
Share on pinterest
Jaa Pinterestissä
Soita 050 405 8621