Luin jostain hiljattain, että korona-aikana maailmanlaajuisesti hakusanalla ”meditation” on ollut eniten hakuja koko hakukoneen olemassaolon ajan. Talousalan lehtiä päivittäin seuraavana olen huomannut, että jo muutaman vuoden ajan ne ovat korostaneet rauhoittumisen, unen ja levon tärkeyttä työelämässä ja elämässä jaksamisen edellytyksinä. Teoksillaan Sapiens ja Homo Deus maailman mainetta niittänyt kirjalilja Yuval Noah Harari, on omistanut viimeisimmässä teoksessaan “21 oppituntia maailman tilasta” luvun meditaatiolle. Viimeistään hän on tehnyt meditoinnista kiinnostavaa yhä useammalle. Harari kertoo viettävänsä vuosittain hiljaisuuden retriitissä kuukauden tai pari. Monella meistä ei moiseen kuitenkaan ole mahdollisuutta. Sen sijaan hiljaisuuden löytäminen harvaan asutussa maassamme on suhtellisen helppoa arjenkin keskellä. Jokamiehen oikeudet ja monet luontopolut antavat mahdollisuuden nauttia luonnossa liikkumisesta, emmekä ainakaan vielä joudu maksamaan luonnon tarjoamista nautinnoista. Muistan huvittuneeni kun ensimmäisen kerran kuulin sanat villiuinti ja polkujuoksu. Loppujen lopuksi näissä on kyse meille suomalaisille hyvin tutuista asioista. Kukapa meistä ei olisi harrastanut villiuintia eli uinut järvessä tai juossut pitkin metsäpolkuja eli polkujuossut. Matkailuala ja Suomen luonnon markkinointi ulkomaalaisille ehkä hyötyvät näistä tuotteistamisyrityksistä.
Yksinkertaisimmillaan mutta myös vaikeimmillaan meditoinnissa on kyse kyvystä elää hetkessä ja olla läsnä. Useimmat meistä tietävät miten hankala on keskittyä arkisiin askareisiin ilman, että mielessä pyörii jo seuraava tehtävä tai askare. Elämme kellon kurissa ja vuorokauden tunteihin pitää saada mahtumaan niin paljon. Meditoida voi kuitenkin monella eri tavalla. Joillekin siinä on kyse itsekurista, säännöllisyydestä ja tarkkojen meditointiin liittyvien ohjeiden noudattamisesta. Jotkut harrastavat sitä tietämättään hakeutumalla luontoon, mökille, vesille, pihatöihinsä tai jonnekin lempipaikkaansa. Paikkaan, jossa mieli rauhoittuu ja vain sillä hetkellä käsillä olevalla tehtävällä on merkitystä.
Joskus pelkkä käveleminen riittää. Tosin olen opetellut myös meditoimaan ohjeiden mukaan ja ajattelin harjoitella asiaa lisää mutta käveleminen on edelleen tärkeintä. Kävelen auringonpaisteessa, tuulessa tai sateessa. Kävelen polkuja, metsäteitä, järven rantoja. Jalat tavoittavat pehmeän, auringossa lämmenneen polun pohjan, kovan soratien tai savisen maantien. Järven rannalla voi tuntea hienon rantahiekan jalkapohjissa ja uidessa järven ympärillään. Tutun järven tuoksu tai silkkiuikun muoto järvenselällä heilauttaa minut usein lapsuuteeni. Ajatukseni purjehtivat kuin pilvet kohti ja annan niiden yleensä tulla mutta myös mennä. En takerru niihin vaan katson niitä hetken kuin pilviä taivaalla ja annan niiden sitten lipua ohitseni. Meditoinnissakaan ei ole kyse siitä, että ei ajattelisi mitään vaan enemmänkin siitä, että voi tarkkailla ajatuksiaan ilman arvostelua.
Tärkeintä on siis elää tässä hetkessä. Kuuntelemalla omaa ääntään ja luottamalla itseensä voi löytää itselleen sopivan tavan oppia olemaan läsnä siinä hetkessä jossa on. Etsimällä se aika päivästä, jonka haluaa ottaa haltuunsa, omakseen niin, että voi kokea olevansa maailman huipulla. Se kantaa läpi päivän, sen elämällä tietää jaksavansa ja se auttaa olemaan parempi ihminen itselleen ja läheisilleen. Tutkimusten mukaan meditointi vähentää stressiä, alentaa verenpainetta ja parantaa keskittymiskykyä. Näiden mittaamiseen ei tarvita laitteita tuloksia osoittamaan, tulokset huomaa kyllä mielessään ja kehossaan. Luonnon helmassa maailman kakofonia hiljenee ja saatat kuulla oman äänesi, joka haluaa sinun elävän käsillä olevassa hetkessä ilman arvostelua ja takertumista yhteenkään ohi lipuvaan pilveen.